Tuulia Alanko

Vaaleihin on enää vajaa puoli vuotta aikaa. Olen ehdolla eduskuntaan Vaasan vaalipiiristä. Minun matkaa kohti eduskuntaa voi auttaa tukiyhdistykseni Tuulia Alangon tukiyhdistys ry:n kautta lahjoituksilla. Jokainen, pienikin summa on auttaa aivan uskomattoman paljon. Tarkoituksena on tukiyhdistyksen kautta kattaa kampanjoinnista koituvia kuluja ja mainontaa. Jos taas koet, että et halua tai pysty lahjoittamaan, muistutan, että kaikista tärkeintä on, että olette mukana: jaatte, tykkäätte ja seuraatte. Nämä eivät maksa mitään, mutta ovat kultaakin kalliimpia tuenosoituksia. Osa on harmitellut, ettei voi äänestää minua Pohjanmaalta. Täsmennykseksi kerrottakoon, että kyllä voi! Vaasan vaalipiiri kattaa kaikki kunnat Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Kiitos jo tähän saakka kaikille teille tuesta! 🇫🇮

Suomalaisen veronmaksajan ei pitäisi joutua jatkuvasti erikseen perustelemaan päättäjille, miksi hänen omilla verorahoillaan pitäisi huolehtia ennen kaikkea suomalaisista. Aina kun kehitysavusta tai ulkomaille lähetettävistä rahoista keskustellaan, syvemmin tiedostavat ihmiset kiirehtivät vakuuttelemaan, etteivät nämä rahat ole pois suomalaisilta ja ettei asioita pitäisi asettaa vastakkain. Että maailma ei muka ole niin mustavalkoinen. Mutta kyllä nämä asiat ovat vastakkain. Eivätkä ne lakkaa olemasta vastakkain sillä, että poliitikot kieltäytyvät myöntämästä sitä. Samaa euroa kun ei voi käyttää kahteen kertaan. Kaikki nämä menot rahoitetaan samasta valtion kassasta, samoilla veronmaksajien rahoilla. Jokainen euro, joka käytetään ulkomaille, on euro, jota ei voida samanaikaisesti käyttää Suomessa. Kyse ei ole mielipiteestä vaan yksinkertaisesta talouden realiteetista. Samaan aikaan Suomessa elämme kroonisesti velaksi ja joudumme jatkuvasti miettimään, mistä tinkiä. Silti meille yritetään selittää, ettei ulkomaille sysätyllä rahalla ja suomalaisten hyvinvoinnilla olisi mitään tekemistä keskenään. Totta kai on. Valtion budjetti on täynnä valintoja siitä, mihin yhteiset rahamme käytetään ja mikä asetetaan etusijalle. Meidän lähtökohtamme on yksinkertainen: suomalainen ensin. Se tarkoittaa sitä, että Suomen valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan. Suomalaisista lapsista, vammaisista, perheistä, työntekijöistä, ikäihmisistä ja niin edelleen. Kuten Purrakin on todennut, maailmalta ei tarvitsevat lopu, mutta suomalaisten rahat kyllä loppuvat. Ja juuri siksi on täysin perusteltua asettaa nämä asiat vastakkain. Politiikka on priorisointia. Jos kaikkeen ei ole rahaa, on päätettävä, mikä on tässä yhteiskunnassa kaikkein tärkeintä. Minulle se ei ole Somalia, vaan Suomi ja suomalaiset.

”Hallituskauden aikana saavutetun hyvän politiikan vastapainona on ollut perussuomalaisten normalisoima rasismi ja populismi. Yhteistyö tämän ”hirviön” kanssa on syönyt kokoomuksen sielua ja hämärtänyt puolueen omaa arvopohjaa.” Aha 😂 yle.fi/a/74-20254219

Täytän tänään 27 vuotta. Jossain vaiheessa koin hirveää painetta siitä, mitä kaikkea pitäisi olla saavutettuna ennen kolmeakymppiä. Ilokseni voin todeta, että en tule saavuttamaan kaikkia niitä, mutta olen saavuttanut niitäkin merkityksellisempiä asioita. Olen tammikuusta alkaen kolmen lapsen äiti. Äitiys on ollut aina suurin haaveeni ja sen haaveen toteutuminen on elämäni suurin asia. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että se on ollut kohdallani mahdollista. Kaikkien muiden tavoitteiden toteutuminen on plussaa, mutta keskeisin unelmani on saavutettu. Enää en koe lainkaan painetta siitä, mitä muuta ”pitäisi” olla tehtynä. Elämäni keskellä ruuhkavuosia on kaiken kiireen ja vähäisten unien siivittelemänä juuri sitä, mistä olen aina haaveillut. 10 vuotta sitten ajattelin, että tällainen kolmeakymppiä lähestyvä on sellainen tylsä, oikea aikuinen. Aikuisuus lienee saavutettu, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä kauemmaksi karkaa ajatus tylsästä aikuisuudesta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tietoisempi on siitä, mitä kaikkea opittavaa elämässä vielä onkaan. Toisaalta, mitä vanhemmaksi tulee, sitä armollisemmin pystyy omaan keskeneräisyyteensä ja ylipäätään itseensä suhtautumaan. Vuosi vuodelta on yhä vähemmän kiinnostunut ulkopuolisten mielipiteistä tai ulkoisesta vastustuksesta. Vuosien kerryttäminen ei siis sikäli tunnu lainkaan hullummmalta, kun vuosi vuodelta tietää määrätietoisemmin, missä seisoo ja minkä puolesta.

Mielenkiintoinen ajatuksenkulku tilin käyttäjällä. Tilillä väitetään, että persut haluaa leikata kehitysavusta, jotta saisimme pakolaisia lisää Suomeen, jotta ihmiset voisivat äänestää persuja. Faktat toki häiritsisivät hyvää tarinaa, joten ne on tarkoituksella jätetty näköjään sivuun. PS esitti mm. säästölistassaan, että kehitysapu lakkautetaan JA samalla pakolaiskiintiö lakkautetaan kokonaan. Me muutoinkin tavoittelemme humanitaarisen maahanmuuton ajamista nolliin. Eivät nämä tavoitteet ole ristiriidassa keskenään. Oleellista on se, että Suomen valtio on olemassa kansalaisiaan varten. Tämä maa velkaantuu järkyttävää tahtia joka ikinen vuosi, ja silti meidän veronmaksajien piikin pitäisi olla auki kehitysavun kaltaisiin menokohteisiin tai kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen? Siis tilanteessa, jossa joudumme tinkimään ihan kaikesta muustakin kansalaisille huomattavan paljon oleellisemmista toiminnoista? Ymmärrän, että vasemmalla kun ajattelu on luokkaa ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”, niin voi olla vaikea hyväksyä, että jotkut todella ajattelevat omaa kansaa ensin ja myös toimivat sen mukaan.

Syön ja juon juuri silloin kun itseäni sattuu huvittamaan. En ole kiinnostunut pätkääkään siitä, paastoaako joku muslimi vai ei. Muslimi voi itse välttää liikkumasta paikoissa, missä syödään ja juodaan. Meidän ei tarvitse ottaa asiaa huomioon. Mikään luonnonlaki ei pakota heitä asumaan länsimaissa, joissa joutuu tällaista käytöstä todistamaan. Aina on vaihtoehtona valita itselleen mieluisampi muslimivaltio, eikä yrittää jatkuvasti pakottaa kantaväestöä sopeutumaan heidän erityispiirteisiinsä.

”Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.” Monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta hehkuttavatkaan eivät halua laittaa lapsiaan näihin maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Tähän typistyy koko mamupolitiikan ultimaattinen ja julma hyvesignalointiulottuvuus. Mamuja pitää ottaa vastaan, mutta vastaanottokeskusta ei sovi pystyttää juuri minun takapihalleni. Lasten pitää kotouttaa toisiaan, paitsi juuri minun lapseni pitää saada oppia rauhassa. Maa pitää kansoittaa ulkomaalaisilla, mutta ei nyt sentään juuri minun lähiötäni. Erityisen ylimielistä on se, että tämän ajattelun maistereita ovat pääasiassa hyväosaiset poliitikot, jotka voivat milloin tahansa ostaa itsensä ja lapsensa vapaaksi haitallisen maahanmuuton lieveilmiöistä. He asuvat Helsingin arvoalueilla, joissa ulkomaalaiset ovat lähinnä vierailevina tähtinä toimiva Wolt-kuskeja tai maksimissaan sveitsiläisiä diplomaatteja ja tohtoreita. Sieltä on hyvä omassa ylemmyydentunnossaan huudella, kuinka monikulttuurisuus on rikkaus. Jos et usko, olet rasisti.

Eri puolueet yrittävät nostaa naiskannatustaan mitä mielenkiintoisimmin tempuin. Lähes kaikkia yhdistää se, että naisia systemaattisesti aliarvioidaan ja kalastellaan heidän ääniään suorastaan vähä-älyisillä töräyksillä. Hyvänä esimerkkinä on kiintiöajattelu. Naisia pitää saada johtopaikoille, hallituksiin ja erilaisiin tehtäviin kiintiöillä, koska ilmeisesti naisten oma osaaminen, kunnianhimo ja pätevyys eivät joidenkin mielestä riitä. Ajattelun taustalla on varsin erikoinen käsitys naisten kyvykkyydestä. Ikään kuin nainen tarvitsisi sukupuoleensa perustuvan erityisjärjestelyn pärjätäkseen miesten rinnalla. Pahinta on, että tämä kiintiöajattelu voi lopulta kääntyä juuri naisia itseään vastaan. Kun sukupuolesta tehdään valintaperuste, samalla kylvetään epäilys siitä, millä perusteella nainen on asemaansa päässyt. Kohta pätevän ja omilla ansioillaan menestyneen naisen osaamista ei välttämättä enää arvioidakaan hänen saavutustensa perusteella, vaan taustalla alkaa kummitella kysymys: ”Onkohan tuokin joku kiintiönainen?” Ja siinä vasta tehdäänkin karhunpalvelus naisille. Vuosia opiskellut, kovaa työtä tehnyt ja omalla osaamisellaan menestynyt nainen joutuu mahdollisesti kohta todistelemaan pätevyyttään vain siksi, että joku on päättänyt tehdä sukupuolesta meriitin. Vuodesta toiseen kaivetaan esiin sama kulunut tarina ”naisen eurosta”, jossa monimutkaiset palkkaerojen taustatekijät sivuutetaan ja naisille annetaan ymmärtää, että he tekevät osan vuodesta töitä ilmaiseksi vain siksi, että ovat naisia. Se, että naiset ja miehet hakeutuvat eri aloille, tekevät erilaisia työaikaratkaisuja ja painottavat elämässään eri asioita, jää sopivasti taka-alalle. Naisen omille valinnoille ei tässä kertomuksessa juuri anneta tilaa. Ei tietenkään sovi unohtaa loputonta puhetta naisten tekemästä ”näkymättömästä hoivatyöstä”. Lasten kasvattamisesta, läheisistä huolehtimisesta ja kodin arjen pyörittämisestä puhutaan välillä kuin kyse olisi naisille langetetusta yhteiskunnallisesta rangaistuksesta. Ikään kuin nainen ei voisi omasta tahdostaan haluta viettää enemmän aikaa lastensa kanssa, pitää perhettä urakehitystä tärkeämpänä tai saada iloa läheisistään huolehtimisesta. Hoivavastuun epätasaisuudesta voidaan keskustella, mutta naisten omien toiveiden ja valintojen mitätöiminen ei ole tasa-arvon edistämistä. Seuraavana listalta löytyy tietenkin naisviha. Sitä nähdään milloin missäkin: poliittisissa erimielisyyksissä, naispoliitikkoon kohdistuvassa kritiikissä tai siinä, ettei jokin yhteiskunnallinen lopputulos vastaa feminististä ihannetta. Todellista naisvihaa on olemassa, mutta käsitteen venyttäminen tarkoittamaan lähes kaikkea vasemmistolle epämieluisaa vie uskottavuutta myös oikeiden ongelmien käsittelyltä ja inflatoi koko naisviha -termin merkityksen. Erityisen irvokasta on, että juuri ne tahot, jotka kovimpaan ääneen julistavat puolustavansa naisten itsenäisyyttä, tuntuvat tarvitsevan poliittiseen kertomukseensa naisen, joka ei itse ymmärrä omaa parastaan. Hänen palkkansa on sorron tulosta, hänen perhevalintansa patriarkaatin sanelemia ja hänen kohtaamansa erimielisyydet osoituksia naisvihasta. Nainen saa kyllä tehdä omat valintansa, kunhan ne ovat ideologisesti oikeita. Jos hän valitsee toisin, hän ei ilmeisesti olekaan itsenäinen toimija vaan rakenteiden uhri, joka ei vain vielä ymmärrä omaa sorrettua asemaansa. Setämiesten aivopesu, sisäistetty naisviha ja pick me -girl -ajattelu ovat saman tien selittäviä tekijöitä, jos nainen valitsee elämässään vasemmiston pelikirjasta katsottuna väärin. Ehkä feminismin suurin ristiriita onkin siinä, että se julistaa haluavansa vahvoja ja itsenäisiä naisia, mutta tarvitsee oman poliittisen merkityksensä perustelemiseksi jatkuvasti uusia tarinoita siitä, kuinka voimattomia ja sorrettuja naiset ovatkaan. On aiheellista kysyä, haluavatko he oikeasti edes nähdä itsenäisiä ja vahvoja naisia, jotka eivät tarvitse poliittista holhoojaa mihinkään.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isän roolia hoitaville ❤️ Aivan erityisen hyvää isänpäivää omalle miehelle, joka on maailman turvallisin, rakastavin ja läsnäolevin isä. Isän sylistä on helppo ponnistaa maailmaan luottaen, että joku on tinkimättä aina tukenasi, tapahtui mitä tahansa. ”Kylvetit ja tuuditit Nostit pyörän selkään Kolhun parantaen, puhalsit Kun kipuilin ja uhmasin Löysin lujan olkapään Suunnan elämän, opastit Elämäni miehiä, vahvoja herkkiä Elämäni miehiä, suuria pieniä Lahjaksi aikaa Lahjaksi sydän Joka mitään ei pelkää, joka mitään ei pelkää.” Isät, olette korvaamattomia. ❤️

Joka päivä uusi tapaus à la Mohamed. Ja silti valtakunnan suurin huolenaihe on se, jos persuministerit haluavat lähettää tällaiset välittömästi takaisin sinne, mistä tulivatkin. Ihmisoikeussoturit arvottavat näiden raiskaajien oikeuksia ohitse meidän tyttöjen ja naisten oikeuksien. Koska alkaisi riittämään?

Kännykkäkiellosta on tullut ainoastaan positiivista palautetta, jopa oppilailta itseltään. Yhtäkkiä kaikki muutkin puolueet ovat ”aina” kannattaneet kännykkäkieltoa. Muistan kuitenkin erinomaisen hyvin, miten persujen kännykkäkieltovaatimukseen suhtauduttiin vielä jokin aika sitten siten, että juntit ne eivät vain ymmärrä uutta teknologiaa ja sen tuomia mahdollisuuksia.

Keskusta halusi kunnian ”historiallisesta sote-uudistuksesta”, mutta kun historiallisen himmelin lasku tuli maksuun, syyllisiä etsitään muualta. Jostain syystä kunnia uudistuksesta ei enää kelpaakaan. Vannon, että ihmisten aliarviointi ja muiden syyttely omista virheistään on keskustalle takuulla voittava strategia. Nähdäänhän se gallupeistakin.