Peetro Aittola (@Torpeedro) header
Peetro Aittola (@Torpeedro) profile picture

Partner @janoesports

Vantaa
Joined July 2011
Ja näinhän se talvi meneekin rattoisasti!
1
11
1,226
Löysin kännykkäni syövereistä logo-versioita kolmen vuoden takaa. Niitä on kymmeniä. Nämä ovat loppupäästä, mutta ei aivan viimeisiäkään. Tästä logo-projektistahan on jo pieni ikuisuus, vaikka vastahan se oli eilen. Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon niin hyviä kuin vaikeitakin hetkiä. Monessa asiassa voi jälkikäteen jossitella ja miettiä mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla. Matka on ollut henkilökohtaisestikin aikamoinen oppikoulu. Organisaation rakentaminen ei sivutoimena ole ollut mitenkään helppoa ja on ajoittain ottanut veronsa. Lopulta ihan siinä määrin että oli pakko ottaa etäisyyttä. On kuitenkin äärinmäisen vaikea jättää jotain mitä on ollut monta vuotta aivan keskiössä rakentamassa. Siinä missä meillä on ollut vaikeita aikoja, on meillä ollut myös mahtavia hetkiä. On ollut hyviä runeja, lystikkäitä turnausmatkoja (powerpark nevör forget) ja meillä on pelannut aivan mielettömiä tyyppejä. Iso kiitos jokaiselle! Meillä oli visio ja suunnitelma, mitä lähdimme toteuttamaan kolme vuotta sitten. Se ei toteutunut kuten toivoimme, ja nyt olemme uudestaan piirrustuspöydän äärellä. Tosin aivan alusta ei tarvitse lähteä, sillä ainakin logo löytyy jo, siihen ei kosketa. #janottaa – at Vantaa, Suomi
❗️Tiedote❗️ Yksi ovi sulkeutuu, katseet kohti tulevaa🫡 #esportsfi #cs2fi #janottaa
2
66
4,712
guess who's back... 😂 Joulutähden paikalle? – at Vantaa, Suomi
1
9
1,020
Kun vaparin tekniikkakurssilla alat ymmärtämään mitä vedolla tarkoitetaan ja yhtäkkiä se ei tunnukaan enää vesikidutukselta. 😂 Olympia-altaan mitta on välillä ollut tuskaisen pitkä. – at Vantaa, Suomi
1
5
544
Haastiksia #esportsfi tehdään nykyään harmillisen vähän ja paljon tarinoita ja taustaa jää kertomatta. Pisteet @LATUesports nätistä haastiksesta. Laatuun ja haastattelun rakenteeseen oli selkeästi panostettu. Toivottavasti näitä saadaan lisää. youtube.com/watch?v=xYeG_8Jj… #cs2fi
1
37
1,396
Ensimmäinen puolikas kipitetty! 1:57:31 alitti kahden tunnin tavoitteen, eli voi olla ihan tyytyväinen. Hapottaa. 🥵 – at Helsinki, Finland
3
39
1,455
Tuntuu että vastahan tämä 4kk vanhempainvapaa alkoi, mutta niin vaan oltiin aamupäivä tutustumassa päiväkodin arkeen. Saatoin olla meistä se innokkaampi hiekkalaatikolla. 😅 – at Vantaa, Suomi
13
653
Assemblyt ✅️ Musta härkä ✅️ Spydäri kaikilla mausteilla + maito ✅️ Huomenna jatkuu duuni. 🫡 – at Vantaa, Suomi
52
1,569