Pinned Tweet
Demarit.
Aina käsi toisten taskulla, myös vainajien.
Suomalaiset ajavat vanhoilla autoilla rapistuvilla teillä, asuvat vuokralla liittojen kerätessä massit, tai taloissa, joiden arvo laskee ja lämmityskustannukset vievät eläkkeen viimeisetkin rippeet. Jos jotain jääkin, 1/
Millaisen viestin ulkomaalaisen työnhakijan suosiminen rekrytoinnissa rahallisin kannustimin lähettää korkeakoulutetulle suomalaiselle, vastavalmistuneelle nuorelle?
Että ollaksesi tasavertainen työnhaussa sinun on hakeuduttava ulkomaille, koska omassa synnyinmaassasi sinut asetetaan eriarvoiseen asemaan ja tulet syrjityksi.
Tämänkö viestin päättäjät haluavat suomalaisille nuorille lähettää?
Emme halua sinua?
Häivy Suomesta?
Tämähän on väestönvaihtoa käytännön tasolle ja toimiin vietynä: ulkomaalaiset sisään, suomalaiset ulos.
Hyvin te vedätte, @Demarit ja @kokoomus.
Uskokaa tai älkää, mulla on aina ollut vahva oikeudentaju ja oikeudentunto. En voi sietää vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta.
Sellaista elämä tietysti on, täynnä epäoikeudenmukaisuutta. Mutta se, että päättäjät tieten tahtoen tekevät suomalaisia syrjiviä, epäoikeudenmukaisia päätöksiä, on yksinkertaisesti väärin ja täysin anteeksiantamatonta.
Hävetkää, @Demarit ja @kokoomus.
Ennemmin helvetti jäätyy kuin äänestän teitä.
Tältä näyttää laillistettu syrjintä Suomessa. Tampereen kaupunki on päättänyt maksaa yrityksille 3000 euron rekrytukia, mutta vain ulkomaalaisten palkkaamiseen.
Luit oikein. Tukeen ei ole oikeutettu suomalainen opiskelija eikä suomalainen työtön. Vastaavia suomalaisia syrjiviä tukia on otettu käyttöön Tampereen lisäksi myös Helsingissä ja Turussa.
Meillä Tampereella on yli 20 000 työtöntä. Avoimia työpaikkoja paljon vähemmän. Silti kaupungin päättäjät hokevat, miten juuri nyt on tasattava ryhmien eroja työnsaannissa eli suosittava ulkomaalaisia eli sorsittava suomalaisia. Kaupunki siis päättää käyttää tuhansia tamperelaisilta pakolla kerättyjä veroeuroja siihen, että yksityisiä yrityksiä ohjataan työllistämään ennemmin ulkomaalaisia kuin suomalaisia.
Sairasta. Millainen maa tekee näin omilleen? Millainen maa edes sallii omiaan kohdeltavan näin lain edessä?
Taistelimme tätä vastaan Tampereen kaupunginvaltuustossa. Pormestarikoalitio SDP:n ja kokoomuksen johdolla veivät asian läpi perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Valitettavasti.
Koska kaikkien kuntien ja kaupunkien valtuutetut eivät pidä suomalaisten puolta, nämä suomalaisia syrjivät "rekrytuet" ja "kansainvälisyyssetelit" tulisi kieltää eduskunnassa lain tasolla.
Suomalainen ei voi olla toisen luokan kansalainen omassa maassaan.
Minusta on erittäin törkeää, oksettavaa ja vastenmielistä, että @vasemmisto kansanedustaja @veronikahonka tuhlaa yhteiskunnan resursseja tällaiseen typerään ja turhaan teatteriin ja suorastaan vainoaa yksittäistä kansalaista.
Anter on varmasti monissa liemissä keitetty ja toivoakseni kestää tämän ikävän farssin suuremmitta kolhuitta, mutta voisin kuvitella, että tällainen valtapositiossa olevan henkilön taholta kohdistuva ajojahti voisi aiheuttaa monelle esimerkiksi ahdistusta, unettomuutta, toiminta- ja työkyvyn alenemaa ynnä muuta.
Ei todellakaan sellaista vastuullista käytöstä, mitä kansanedustajalta sopii odottaa.
Niistä kahdesta muusta mussesta ja nussesta en sano mitään. Kaksi nobodya.
On sinulla @minjakoskela melkoinen rottalauma johdettavanasi.
🥵
Myyrmäen imaami vaatii ”julkista anteeksipyyntöä”, ei ole avustajaa mukana.
Honkasalo vaatinut väliseinän, koska ”olen niin vaarallinen ja uhkaava”.
Nuorgam ei ole edes paikalla.
Kaikki kolme minua vastaan totuudesta - sanoista; joita pitävät ”pahimpana pahana koskaan”.
Syyttäjä sama kaikissa. Joukolla potkitaan.
Tietysti, koska sekä @kokoomus että @Demarit ovat rälssipuolueita par excellence. Tottakai niillä on yhteisiäkin intressejä.
@vihreat ja @vasemmisto puolestaan edustavat laita- ja äärivasemmistoa.
Kysykää vain minulta jatkossakin nämä jutut 🤗
Replying to @Sukkola
Vantaasta päätellen kokoomus ja demarit eivät suinkaan istu aina eri puolilla pöytää. Saattavat jopa äänestää yhdessä mm vihreitä vastaan. Mutta joo, on toi kokoonpano hiukan hassu.
Mulla on ratkaisu: @adleande vaimo Ia lahjoittaa joka ikisen nastabisneksellä tienaamansa euron ja sentin Ukrainan tukemiseen.
Noin, olkaa hyvä. Saa suorittaa ja valmistella tiedonannon 🤗
@sfprkp
#mainehaitta
#verirahat
Lucia-pulla retweeted
Since riots are now spreading across Europe, there are some simple things any country that wants to avoid them can announce.
Anyone found guilty of rioting/looting:
- who is a foreign national will be immediately deported
- who is a dual national will be immediately stripped of their citizenship, then deported
- who is an asylum seeker or has been granted asylum, will be denied asylum/deported
- permanently banned from receiving any benefits/welfare of any kind
- given harsh custodial sentences
Announce this now and avoid riots or watch your country go down the route of France and Germany.
Siirtomaa 😂
Voi sentään, liikkistä. Voin kuvitella, kuinka sekä lännen että idän suunnasta vuosisatojen ajan päähänpotkitut, kroonisesta alemmuuskompleksista ja huonosta itsetunnosta kärsineet suomalaiset piruparat innostuivat ajatuksesta omasta ”siirtomaasta”.
Saatiin sitten Suomi-neidolle vasen käsivarsi ja yksi nikkelikaivos pystyyn. Tämä mahtava seikkailu ja loru loppui kuitenkin jo 1944, kun Neuvostoliitto otti alueen jälleen haltuunsa ja hellään huomaansa.
Nikkelikaivos toki jatkoi peräti vuoteen 2020 asti, saastuttaen ilmaa, vesiä ja muuta luontoa rankasti vuosikymmenien ajan. Ryssä osaa ryssiä!
Ei tässä minun mielestäni ole mitään vaikenemisen tarvetta. Historia on mitä on, emmekä me ole vastuussa 1920- ja 1930-luvuilla eläneiden touhuista. He ovat eläneet niillä tiedoilla, sillä ymmärryksellä ja maailmankuvalla, mikä silloin on ollut.
Meillä, tämän päivän suomalaisilla, ei ole tämän asian suhteen mitään hävettävää eikä anteeksipyydettävää 😊
Lucia-pulla retweeted
Wouldn’t it have been better to just put walls up around our borders 30 years ago?
Hanne nostaa jälleen esiin hyviä kysymyksiä: miksi kaikki islam-kritiikki tyrmätään islamofobiana, mutta kristittyjä ja kristinuskoa saa haukkua ja kritisoida mielin määrin ilman, että sitä kutsuttaisiin kristofobiaksi?
Mieleen tulee ainakin pari selittävää tekijää:
1. Oikofobia: väheksyntä, torjunta, pelko ja inho omaa kotia, yhteiskuntaa ja kulttuuria kohtaan – ja usein kritiikitön suhtautuminen ja suoranainen vieraiden kulttuurien ihannointi.
2. Jo aiemmin mainittu vasemmiston ja islamistien liittoutuminen.
Ihminen joka kritisoi kristinuskon näkökulmasta islamia on islamofobinen, mutta ihminen joka kritisoi tätä kristittyä ei ole kristofobinen?
EU -parlamentti pahoitteli, ettei EU:ssa ole kristinuskon vastaiseen vihaan keskittyvää koordinaattoria, (christianofobia) vaikka islamofobian torjumiseen on oma koordinaattorinsa.
Puhutaan islamin vastaisista asenteista. Kaikki islamin tuomat kuviot pitäisi hyväksyä. Kuitenkin, miten kristinuskon vastainen suhtautuminen voi ilmetä - kuulostaako tutulta?
-kristillisten arvojen ja vakaumuksen vähättelynä
-kristinuskon pitämisenä vanhanaikaisena tai yhteiskunnallisesti epätoivottavana
-kristillisten näkemysten leimaamisena suvaitsemattomuudeksi
-kristillisen kulttuuriperinnön ja uskonnollisten perinteiden syrjäyttämisenä
Suomessa tunnistetaan ja käsitellään islamofobiaa, mutta kristittyjen kokemasta kielteisestä suhtautumisesta puhutaan huomattavasti vähemmän.
Joka seitsemäs kristitty maailmassa on vainottu. Muslimeista taas moni on kristittyjen vainoaja. Islamofobiasta syytetään monia Suomessakin mutta, miksei kristittyihin kohdistuvista asenteista puhuta samalla tavalla?
Miksi yhden uskonnon kokemaa vihamielisyyttä pidetään yhteiskunnallisena ongelmana, mutta toisen kohdalla se saatetaan nähdä normaalina tai jopa hyväksyttävää?
Voi sentään. Kuka olisi ikinä uskonut, että Puhoksen ostarilla, joka on kaikesta päätellen monikulttuurisen @helsinki helmi, käydään järjestäytynyttä huumekauppaa?
Olen niin järkyttynyt.
iltalehti.fi/kotimaa/a/1736e…
Viime aikoina on somessa ja perinteisessäkin mediassa näkynyt muutamia kirjoituksia, joissa joku ”vaikuttaja” tai poliitikko linjaa sen tai tämän tai tuon asian vastenmieliseksi tai täysin tuomittavaksi.
Siitä vain.
Kaikille kuitenkin sellainen muistutus, että sinun ei tarvitse olla samaa mieltä esimerkiksi jonkun, etenkään itsellesi vieraan uskonnon hengellisen johtajan tai demaripoliitikon kanssa.
Jos jokin asia on heidän mielestään ”vastenmielistä”, niin ei sen tarvitse välttämättä sinun mielestäsi olla. Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi ja omiin arvoihisi 😊
Mikä, niin. Ihan lonkalta ja tekoälyltä kysymättä: löydä heikkous, tyytymättömyys, ja hyödynnä niitä, iske niihin.
Esimerkiksi heikkous: häpeän ja syyllisyyden tunteet sekä tarve tulla ”lauman” hyväksymäksi. Valkoisten kolonialismi, rasismi, etuoikeudet… saa ihminen häpeämään itseään. Uhkaa sosiaalisilla sanktioilla ja leimaamisella. Olet rasisti, naisvihaaja, ihmisvihaaja, natsi, jos et ole samaa mieltä kanssamme.
Tyytymättömyys: saa ihminen kokemaan epäoikeudenmukaisuutta ja tyytymättömyyttä (kateus, katkeruus, kauna - toiset ovat älykkäämpiä, kauniimpia ja menestyneempiä kuin toiset, ja se on epäoikeudenmukaista). Kohonneet elinkustannukset, työttömyys tai jokin epämääräinen ”riisto” ja ”syrjintä”, mikä tahansa kelpaa.
Osoita syyllinen.
Valjasta yliopistot, media, järjestöt palvelemaan omia päämääriäsi.
Get them young: lapsiin ja nuoriin aivopesu tehoaa parhaiten, joten vaikuta opettajiin, opetussisältöihin ja sitä kautta oppilaisiin.
Levitä propagandaa. Lobbaa. Organisoi mielenosoituksia ja marsseja. Vaikuta. Tee somesisältöjä.
Ole kärsivällinen. Työ saattaa kestää vuosia ja vuosikymmeniä, mutta lopulta se kantaa hedelmää.
Noin.
Tulokset ovat nyt nähtävissä.
Mikä on se voima, ihme, energia, mikä saa idioottimaisimmatkin liikkeet, ideologiat elinvoimaisiksi? Sitkeiksi, vaikeiksi sammuttaa. Kuten vaikkapa kommunismi. Woke. Zero emission/vihreä diili. Toksinen feminismi. Maahanmuuto. Väestön vaihtaminen. EU:n ylivalta ohi kansallisvaltioiden... Ultra keskittämispolitiikka.
”Olitko osannut ennakoida…” huh 😳
En enää yhtään ihmettele, että Euroopalla menee näin paskasti, kun päättäjien tietämys, sivistys ja ymmärrys ovat tätä tasoa.
Kuule @filsdeproust, molempia porukoita yhdistää Israelin vastaisuus, USA:n vastaisuus, länsivastaisuus ja kyllä, myös ns. kapitalistisen, markkinatalouteen perustuvan globaalin talousjärjestelmän vastaisuus.
Päämäärä on vallankumous. Toisilla sosialistinen tai kommunistinen, toisilla islamistinen. Vaikka lopulliset tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään, yhdistävät nämä kaksi usein taktisesti voimansa (nk. epäpyhä liitto, unholy alliance). Kts. Libanon, Iran – ja nyt, useat Euroopan maat.
Tästä on varoitettu lukuisia kertoja.
Puolueesi @kokoomus olisi menossa mukaan @Demarit hallitukseen. Siis kimppaan kanssa punaisen puolueen, jonka 1. varapuheenjohtajan suurin haave on Palestiinan tunnustaminen. Puhun naisesta, joka on Afganistanin kommunistieliittiin ja politbyroon kuuluneen miehen tytär, Moskovasta tänne lähetetty.
Mieti nyt itsekin.
Yhdistele vähän pisteitä, jookos.
Lisätietoja voit kysellä esim. @AtteKaleva ja @SeidaSohrabi, minusta tuntuu, että heillä on ymmärrystä asioista.
Mukavaa pyhäinpäivää!
Replying to @jirisalin
No, ei islamismi Euroopassa ylivaltaan pääse ja muslimeilla on demokratioissa oikeus toimia. Mutta olitko osannut ennakoida, että se muodostaa alliansseja äärivasemmiston kanssa? Kun vasemmisto kuitenkin vanhastaan on nähnyt organisoituneet uskonnot pikemminkin vastustajinaan.
Hyvästä, pahasta, kärsimyksestä, moraalista, kristinuskon Jumalasta, Saatanasta, valosta ja pimeydestä.
Luin @felfulhedgehog kirjoituksesi aamulla. Luin myös mainitsemastasi Junko Furutasta. En olisi halunnut lukea, sillä se oli kuin olisi katsonut pahuutta ja pimeyttä suoraan silmiin. (Jos olet erityisen herkkä, älä googlaa, älä lue.)
Pitkin päivää olen miettinyt, arkisten askareiden ja Halloween-hurlumhein lomassa.
Mikä erottaa ihmisen eläimistä?
Se on juuri kyky valita hyvän ja pahan välillä: ihminen on kykenevä sekä tietoiseen hyvään että tietoiseen pahaan. Ihminen pystyy punnitsemaan tekojaan ja ymmärtää niiden seuraukset. Usein myös tekemättä jättäminen on tietoinen valinta.
Miksi Jumala sallii pahuuden?
Miten on mahdollista, että hyvä ja kaikkivaltias Jumala antaa viattomien lastenkin kärsiä?
Tämä on teologian ja filosofian vanhimpia ja vaikeimpia kysymyksiä, ja pohdintaa kutsutaan teodikeaksi.
Kristinusko lähestyy aihetta useista eri näkökulmista:
Vapaa tahto. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jotta ihminen kykenisi aitoon rakkauteen, Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon (pakotettu rakkaus ei ole aitoa). Vapaa tahto mahdollistaa myös kääntymisen pois Jumalasta.
Syntiinlankeemus. Syntiinlankeemuksen seurauksena maailma ei ole sellainen kuin miksi Jumala sen tarkoitti, vaan se sisältää kärsimystä, kipua ja kuolemaa.
Pelastusoppi. Jumala lähetti ainoan poikansa maan päälle kärsimään ja kokemaan kuoleman ristillä, jotta ihminen pelastuisi.
Nämä ovat ehkä ateistille heikkoja sepityksiä, enkä minä ole todellakaan mikään teologi. Mutta haluaisin kuitenkin kysyä: jos ei ole Jumalaa ja valoa, ei ole myöskään Saatanaa ja pimeyttä.
Mikä silloin selittää kärsimyksen ja ihmisen kyvyn äärimmäiseen pahaan?
Ping myös:
@KatriinaRepone1
@JasonLepojarvi
Replying to @LimalSki @klaus_koo
En ole X:ssä blokannut ketään. Rajani menee tappouhkauksissa. Joten kiivaskin väittely on vielä turvallisisesti sietokykyjeni rajoissa.
Miksi uskon moraalisiin hyveisiin, mutta en Jumalaan?
Hyvä kysymys.
Uskon, että jokaisella luomakunnan otuksella katsemadosta ihmiseen on yksi ainutlaatuinen elämä.
Ymmärtääkseni kristinuskon mukaan eläimillä ei ole sielua. Ne elävät ja kuihtuvat pois. Ihminen sen sijaan omaa kristillisen käsitteen mukaan kuolemattoman sielun.
Jopa vaikeasti älyllisesti kehitysvammaisena syntynyt, joka ei ikinä kykene näkemään, kuulemaan tai kommunikoimaan, eikä ymmärrä käsitettä yhteisöstä tai velvotteista, omaa sielun biologisen lottovoiton armosta.
Sen sijaan kristillisen periaatteen mukaan esimerkiksi elefantti, joka on äärimmäisen sosiaalinen eläin (elefantit pitävät yhteisössään jopa hautajaisia kuolleille jäsenilleen), rakastava, suojeleva, kykenee oppimaan kommunikoimaan jopa oman lajinsa ulkopuolella, ei saa taivaspaikkaa.
Minä en käsitä tällaista jaottelua.
Stephen Fry myös totesi melko hyvin, että hän ei edes halua uskoa Jumalaan, joka luo otuksia kiduttaakseen lapsia.
”Tutkimattomia ovat Herran tiet” on hyvä disclaimer kaikkeen pahaan.
Mutta jos meillä ihmisillä on olemassa Jumala, joka sallii Junko Furutan kohtalon, eikä pelkästään Junkon kohtalon, vaan Junkon vanhempien kohtalon, en voi pitää sellaista Jumalaa hyvänä, joten en voi moraalisen omantuntoni mukaisesti hyväksyä kristillisen Jumalan olemassaoloa.
Onko olemassa ihmistä korkeampi luoja? Hyvinkin mahdollisesti.
Onko se luoja moraalisesti hyveellinen?
Ei. Ei missään tapauksessa.
Jos on olemassa taho, esim. miljoonia vuosia kehittyneempi aliensuperäly, jolle me olemme petrimalja, sitä superälyä ei kiinnosta meidän moraalimme yhtään sen enempää kuin meitä ihmisiä muurahaisten moraali.
Me olemme olemassa sille superälylle terraariossa. Osa palvoo superälyä, osa ei, mutta ei sitä kiinnosta, palvovatko muurahaiset sitä vai eivät.
Näin muurahaiselefanttina ennemmin olen kiltti ja armollinen kanssakulkijoilleni kuin superälylle. Superäly ei välitä minusta ja taivaspaikkaa ei ole. Jos on, en halua olla siellä Junkon kiduttajien kanssa. Tuntuisi myös kohtuuttomalta joutua ikuiseen kidutukseen ja kadotukseen vain siksi, että olen armollinen kanssakulkijoilleni, mutta en usko Jumalaan.
Jumalia on tuhansia. Jos uskoisinkin, niin lottosinko kristittynä oikein vai olisko pitänyt veikata Zeusta, Ra’ta vai Shivaa?
Minun lähimmäisenrakkauteni ateistina ei ole riippuvainen siitä, että haluan jonkin ”taivaspalkinnon”, vaan siitä, että haluan itselleni ja rakkailleni hyvän sekä turvallisen yhteiskunnan, jossa elää tämä ainoa elämämme. En usko, että aivosynapsien sammuttua meillä on enää minkäänlaista jatkotietoisuutta.
Ja Luojan kiitos ei ole. Ajatus loputtomasta elämästä olisi helvettiä. Ikuinen tietoisuus olisi äärimmäistä tuskaa.
Aikamoista. Vasta saimme kuulla, kuinka suomalaiset naiset ahdistelevat viattomia mamu-taksikuskeja. Nyt Wolt-maisterit ja -insinöörit kuskaavat meille pizzaa.
Herää kysymys, että miksi ihmeessä. Eikö nyt olisi kannattanut pysyä siellä omissa maissa 🤔
Hieno kirjoitus, kiitos @Hanne_fi ✨
Näin se on. Lapset ja nuoret tarvitsevat ja janoavat rajoja, selkeyttä, johdonmukaisuutta. Miksi? Eikö se ole rajoittavaa, ahdistavaa ja kahlitsevaa?
Ei ole. Se tuottaa kokemuksen turvallisuudesta ja eheydestä, pysyvyydestä. Maailma ei ole psykedeelinen hallusinaatio, joka vääntyy ja kääntyy miten sattuu.
Se ei sulje pois uteliaisuutta, yhdessä ihmettelyä ja tutkimista ✨
Oppitunnilla kuultua – missä menee raja?
Keskustelimme oppilaiden kanssa, ja he kysyivät minulta, mitä mieltä olen therianeista eli ihmisistä, jotka kokevat samaistuvansa eläimeen, esimerkiksi kissaan, kettuun tai karhuun.
Vastasin rehellisesti, mitä ajattelen.
Minusta on täysin eri asia leikkiä eläintä kuin oikeasti uskoa olevansa eläin. Sanoin, että lapsi voi leikkiä päivän, kuukauden tai vaikka puoli vuotta kettua tai karhua. Leikki on leikkiä.
Mutta jos ihminen todella uskoo olevansa eläin tai kokee eläimen olevan osa omaa identiteettiään, suhtaudun asiaan kriittisesti – se ei ole tervettä.
Oppilaat näyttivät hieman hämmentyneiltä vastauksestani. Minä puolestani hämmennyin heidän reaktiostaan. Mitä heille on opetettu ennen tätä?
Jäin pohtimaan, onko nykyisessä keskustelukulttuurissa hämärtymässä raja sen välillä, että ihmistä kohdellaan kunnioittavasti ja että kaikki hänen käsityksensä itsestään pitäisi hyväksyä tosiasioina. Haluammeko tosiaan kasvattaa tänne itsensä tuntevia kissoja ja koiria?
Jos identiteetin määrittelyssä korostetaan yhä enemmän yksilön omaa kokemusta ja jokaisen kokemusta pitäisi kunnioittaa, missä kulkee raja? Seksuaali-identiteetti voi nykyään olla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Miten suhtaudumme siihen, että joku kokee olevansa jotain muuta kuin ihminen?
Tiedän, että moni opettaja vastaisi tähänkin kysymykseen eri tavalla kuin minä. Valitettavasti. Minua huolestuttaa, jos lapsille ja nuorille välittyy ajatus, että oman identiteetin voi määritellä miten tahansa ja että muiden tehtävänä on hyväksyä määritelmä kyseenalaistamatta sitä. Ihmistä voi kunnioittaa ilman, että kaikkia hänen käsityksiään itsestään pitää tosina. Varsinkin, kun on kyse lapsista ja nuorista.
Miten lasten ja nuorten mieli voi pysyä terveenä, jos heille ei aseteta selkeitä rajoja? Nykyään mennään vielä pidemmälle. Usein kannustetaan miettimään itseään ja omia taipumuksiaan yhä enemmän.
Lapset ja nuoret voivat päätyä ties millaisiin ajatusmaailmoihin, jos kukaan ei ole näyttämässä suuntaa. Ilman rajoja ja aikuisen ohjausta he voivat harhautua ajatuksiin, joita eivät vielä osaa itse arvioida kriittisesti.
Ihmisen arvostaminen ei tarkoita kritiikittömyyttä, eikä kriittisyys tarkoita epäasiallista kohtelua.
Samalla lapsia ja nuoria pitäisi ohjata oikeaan suuntaan heidän tärkeässä kasvuvaiheessaan eikä antaa heille mielikuvaa, että
he ovat maailman keskipiste ja voivat itse määrittää oman todellisuutensa.
Suomen kehitys on sanalla sanoen masentavaa. Se ei ole kehitystä ensinkään, se on taantumista.
Kehitysmaalainen persläpi 2050.
Siinäkö tulevaisuuden visio Suomelle, @Demarit @vasemmisto @vihreat @kokoomus?
Haistakaa paska.
Naamiot on riisuttu Turun kaupunginvaltuustossa
Turkuun suunniteltu suurmoskeija herättää vakavia kysymyksiä siitä, millaista tulevaisuutta Turkuun ja Suomeen halutaan rakentaa.
Perussuomalaiset tekivät maanantain valtuustossa aloitteen hankkeen tonttivarauksen perumisesta. Paikalla oli jopa pääministeri Petteri Orpo, mutta Kokoomus tai mikään muukaan puolue ei asettunut tukemaan aloitetta.
Erityisen huomionarvoista oli, että perussuomalaisten lisäksi ainoana aloitteen taakse asettui SDP:n muslimitaustainen valtuutettu. Hän siis varmasti tuntee poliittisen islamin uhat!
Islamin, islamismin ja rinnakkaisyhteiskuntien riskeistä on voitava keskustella avoimesti ilman, että kaikki kriittiset kysymykset leimataan islamofobiaksi
Minun kantani on selvä.
- Turun on arvioitava suurmoskeijahankkeen vaikutukset kriittisesti ja tonttivaraus pitää perua.
- Mielestäni kuntavaalien äänioikeus tulisi rajata Suomen kansalaisille. Kuntien tulevaisuutta koskeva päätöksenteko on niin merkittävä osa suomalaista demokratiaa, että pitäisi tarkastella uudelleen sitä, kenellä on oikeus äänestää.
Suomalaisten turvallisuus, naisten oikeudet ja yhteiskuntamme arvot ovat liian tärkeitä asioita vaiettaviksi.
Jaa video, jos sinustakin näistä kysymyksistä pitää voida keskustella avoimesti.
👇 Mitä ajattelet siitä, ettei Petteri Orpo ja Kokoomus tukeneet Perussuomalaisten aloitetta?
















