Tie sotaan allekirjoitettiin rauhansopimuksella. Nyt Venäjä suunnitelmallisesti hakee samaa. München 1938. Tšekkoslovakia luovutti Sudeettialueen ja sen mukana rajalinnoituksensa. Puoli vuotta myöhemmin maa miehitettiin ilman laukaustakaan.. Donbas 2026. Venäjä vaatii Ukrainalta aluetta, jota se ei ole kyennyt valtaamaan. Siellä on Slovjanskin ja Kramatorskin linnoitusvyöhyke, Ukrainan itäisen puolustuksen selkäranka. Kaava on sama. Hyökkääjä ei vaadi maata maan itsensä vuoksi. Se vaatii puolustuslinjaa, koska ilman sitä seuraava sota on helpompi aloittaa. Münchenin opetus ei ole se, että neuvotteleminen olisi väärin. Virhe oli, että länsivallat jättivät vipuvartensa käyttämättä juuri silloin, kun sitä tarvittiin. Euroopalla on nyt omansa: – jäädytetyt Venäjän varat Ukrainan käyttöön
– Taurukset ja muut pitkän kantaman aseet rintamalle
– turvatakuut, jotka sitovat ennen kuin alueista sovitaan Ukraina ei ole Tšekkoslovakia. Se istuu neuvottelupöydässä, ja sen armeija taistelee yhä. Siksi lopputulos on vielä Euroopan käsissä. Mihin siis pitää keskittyä, kun neuvotellaan? Pelotteen rakentamiseen. Neuvottelut ovat Venäjälle voimakkaan varustautumisen aikaa. Euroopan pitää olla nopeampi, saada tukea Ikrainasta, jota ei pilkota. Ei odottaen sopimusta, vaan koko neuvottelujen ajan ja niiden jälkeenkin. Jokainen viikko pöydän ääressä on viikko, jonka Venäjä käyttää varustautumiseen. Euroopan on käytettävä se samoin, sillä rauha pitää vain niin kauan kuin sitä vartioi pelote.